SPJL:n Suhonen: Vartiointiliike ei voi korvata poliisia näpistyssakkojen kirjoittajana
– Näpistysrikosten käsittelyn siirtäminen vartiointiliikkeille olisi erityisesti lasten ja nuorten tulevaisuutta ajatellen hyvin vahingollinen muutos, sanoo Suomen Poliisijärjestöjen Liiton puheenjohtaja Yrjö Suhonen.
Hän viittaa Helsingin Sanomissa julkaistuun haastatteluun, jossa poliisiylijohtaja Mikko Paatero esittää, että näpistyssakot ja enenevässä määrin myös julkisten paikkojen valvonta voitaisiin siirtää poliisilta yksityiselle sektorille.
– Näpistysrikoksiin syyllistyy paljon myös lapsia ja nuoria. Heidän käsittelyynsä tarvitaan laaja-alaisen ja monipuolisen koulutuksen saaneiden poliisin osaamista ja esimerkiksi poliisilaitoksilla työskenteleviä sosiaalityöntekijöitä. Kyse ei siis ole vain sakkolapun kirjoittamisesta, vaan näpistyksestä kiinnijäämistä seuraavat tapahtumat voivat vaikuttaa merkittävästi nuoren tulevaisuuteen ja lopulta myös yhteiskunnalle koituvaan laskuun, Suhonen muistuttaa.
Hänen mukaansa näpistysrikosten rinnastaminen pysäköintivirhemaksuihin on edesvastuutonta kriminaalipolitiikkaa.
– Siinä annettaisiin kansalaisille selkeä signaali siitä, että lievät omaisuusrikokset eivät enää ole kovinkaan moitittavia. Ensimmäinen askel tähän suuntaan otettiin jo silloin, kun luovuttiin mahdollisuudesta muuntaa poliisin antamat sakot vankeusrangaistukseksi.
Poliisikomentaja tyrmää
Helsingin poliisilaitoksen poliisikomentaja Jukka Riikonen ei usko näpistysten sakotuskäytännön muuttamisen ratkaisevan poliisin huonoa resurssitilannetta. Näpistykset ovat kiinteästi sidoksissa taparikoksiin ja yhä useammin niissä on taustalla hyvin organisoitunut ja laajamittainen tekijäjoukko.
- Näpistykset ovat varkausrikosten lievin muoto, mutta minun on kovin vaikea nähdä, etteivät ne olisi poliisin perustehtäviä, sanoo Riikonen.
Hänen mukaansa muutoksessa olisi suuri vaara, että näpistyssakko menettäisi merkityksensä rangaistuksena.
- Pahin vaihtoehto on se, että näpistyksien lukumäärä kasvaisi räjähdysmäisesti. On muistettava, että laskun maksaa viimekädessä kaupat ja kuluttajat, jatkaa Riikonen.
Poliisi kirjaa Helsingissä myymälävarkaus- ja näpistystehtäviä noin 10 000 kappaletta vuodessa. Useimmat tapaukset edellyttävät poliisilta muitakin toimia kuin pelkän sakon kirjoittamisen. Henkilöllisyyden varmistaminen, muut oheisrikokset sekä nuoret rikoksentekijät ovat mukana näpistysrikosten kokonaiskuvassa varsin usein.
Riikosen mukaan koko poliisihallinnon tilaa tulisikin arvioida vielä uudelleen.
- Ensisijaisesti tulisi selvittää onko poliisilaitosten nykyinen lukumäärä liian suuri, katsoo Riikonen.
Helsingin poliisilaitos tekee parhaillaan johtamistoimintojen kokonaisuudistusta. Riikosen mukaan suurimmat säästöt saadaan aikaan hallintoa purkamalla ja yksikkökokoja suurentamalla.