Kerjäläisiä epäillään vanhusryöstöistä
16.04.2010 12:30
Kahta nuorta romanialaista miestä epäillään Helsingissä tapahtuneista vanhusten ryöstöistä. Poliisi esittää miehiä vangittavaksi neljästä ryöstöstä epäiltynä.
Epäillyt ovat 16- ja 20-vuotiaita. Heidät otettiin kiinni torstaina aamuyöllä tuntomerkkien perusteella, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kari Martikainen Helsingin väkivaltarikosyksiköstä kertoi.
Miehet taltioituivat valvontakameran kuviin, joiden perusteella poliisi otti heidät kiinni.
Romanialaiset miehet kertovat tulleensa Suomeen kuukausi sitten kerjäämään, Martikainen kertoi.
Ensimmäinen ryöstö tapahtui 3. huhtikuuta Laivastokadulla Katajanokalla puoli yhden aikaan päivällä. Uhriksi joutui 92-vuotias mies, joka tönäistiin maahan ja hänen povitaskustaan anastettiin lompakko.
Toinen ryöstö tehtiin samaan aikaan päivästä 5. huhtikuuta Uudenmaankadulla. Nyt maahan kaadettiin 76-vuotias mies. Ryöstäjät olivat seuranneet miestä sisäpihalle, jossa kävivät hänen kimppuunsa ja veivät lompakon.
Kolmannen ryöstön uhriksi joutui 88-vuotias nainen 6. huhtikuuta puoli neljän aikaan iltapäivällä Hietaniemen hautausmaalla. Naisen kimppuun oli hyökätty takaapäin ja kaadettu hänet selälleen. Miehensä haudalle menossa ollut nainen menetti lompakkonsa ja puhelimensa.
Neljäs ryöstö tehtiin Bulevardilla, jossa ryöstäjät seurasivat rollaattorilla kulkenutta 85-vuotiasta naista porraskäytävään. Hissin luona varas tempaisi naisen käsilaukun ja vei puhelimen.
Martikaisen mukaan on ihme, ettei kukaan vanhuksista loukkaantunut ryöstöjen yhteydessä pahemmin.
Saaliiksi ryöstäjät saivat vanhuksilta Martikaisen mukaan satoja euroja.