Suomea kuohuttanut raiskaustapaus: Hyytävä hätäkeskusnauha
Helsingissä tapahtuneesta törkeästä raiskaustapauksesta ja ryöstöstä nähdään hyytävää materiaalia huhtikuussa alkavassa Lainvalvojat-ohjelmassa.
Malmin Citymarketin siivooja raiskasi liikkeen työntekijän teräaseella uhkaamalla vuoden 2010 lokakuussa. Ohjelmassa kuullaan hätäkeskusnauha, jossa kuullaan uhrin puhelu kaupasta virkavallalle.
- Malmin Citymarketti. Puukko. Kassatoimistossa. Apua. Tulkaa auttamaan, hätääntynyt nainen sanoo.
Tässä vaiheessa raiskaaja on jo pakomatkalla, mutta nainen ei sitä tiedä.
- Tulkaa auttamaan. Kassatoimistoryöstö. Mut on raiskattu, hän sanoo seuraavassa puhelussaan.
Kun naiselle myöhemmin kerrotaan, että partio on pian paikalla, hänen äänessään kuuluu helpottuneisuuden lisäksi se, että tunteet pääsevät pintaan.
Kuohuttanut tapaus
Tapaus huomioitiin mediassa näyttävästi jo rikoksen julmuuden vuoksi: Raiskaus kesti kaksi tuntia, raiskaaja pahoinpiteli uhria ja uhkasi tätä pitkällä veitsellä. Poikkeuksellisen tapauksesta teki lisäksi se, että nainen halusi oikeuskäsittelyn julkiseksi ja kertoi rikoksesta avoimesti.
Huhtikuussa Subilla alkavassa ohjelmasssa tapausta seurataan ensimmäisestä hätäkeskusilmoituksesta aina käräjäkäsittelyyn asti.
- Tarina oli todella raju ja karu, tapausta tutkivat väkivaltarikosyksikön poliisimies sanoo ohjelmassa.
Tekijä haetaan kotoaan suurehkossa operaatiossa vielä samana iltana. Kiinniotto ei suju ongelmitta, vaan poliisikoira puree raiskaajaa, kun tämä ei tottele poliisin käskytystä.
Raiskaaja tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa 8,5 vuoden vankeuteen. Hovioikeus lievensi tuomion tammikuussa 7 vuoteen.